再見

Ohi on! Vaikkei tällä kertaa päiviä tarvinnut laskeakaan, hyvä kun viimeistä kertaa metroon noustessa tajusi, että tämä on nyt tässä. Viimeiset pari viikkoa oli aikamoista tykitystä. Lukuisten lopputenttien ja esitelmien lisäksi ohjelmaa riitti kerrakseen vielä kokemattomien nähtävyyksien ja ihmisten hyvästelyjen parissa.

Taiwan jäi eilen taakse ja kirjoittelen tätä nyt Vietnamin suurimmasta kaupungista, Ho Chi Minhista (tai Saigonista, kuten monet paikalliset sitä edelleen kutsuvat). Nyt on vuorossa elämäni pisin kotimatka Vietnamin, Kambodzan, Thaimaan ja Ruotsin kautta. Siitä ja vaihtojakson loppukatsauksesta kerron joskus myöhemmin. Nyt keskityn Taiwanin viimeisiin muistoihin.

Vasta pari viikkoa sitten pääsin kokemaan nähtävyyden, jota olin odottanut jo pitkään ennen matkalle lähtöä, Taipei 101:n. Tuo 509 metriä korkea pilvenpiirtäjä oli maailman korkein rakennus välillä 2004-2010 ja kuuluu edelleen tämän kategorian top 10:een.

Elephant Mountainilta kuvattu Taipei 101 erottuu selkeästi kaupungin muusta siluetista.

Rakennus on (yllättäen) Taipein suosituimpia nähtävyyksiä, joten olin kuullut kauhutarinoita pitkistä hissijonoista. Olin siis odottanut vapaata arki-iltapäivää, jolloin myös sää olisi kirkas. Pikkuhiljaa kuitenkin päivät vähenivät ja koska halusin ehdottomasti vierailla ylhäällä, oli pakko tyytyä hieman vähemmän täydelliseen säähän. Olin laskelmoinut meneväni hyvissä ajoin, jotta ehtsin mahdollisen jonotuksenkin jälkeen näkemään auringonlaskun. Maanantai-iltapäivänä tornissa ei kuitenkaan ollut paljoa ruuhkaa ja pääsinkin ylös käytännössä heti, auringonlaskuun oli vielä muutama tunti.

Vaikka aamulla oli ollut hyvä sää, näytti iltapäivä ikävän pilviseltä ja sumuiselta. Silti ensimmäiset silmäykset 400 metrin korkeudella sijaitsevalta näköalatasanteelta saivat minut haukkomaan henkeä. Usvan keskellä häämöttävä Taipei näytti joka suuntaan loputtomalta talomereltä. Hetken tiirustelun jälkeen alkoi seasta erottua tuttuja rakennuksia: dormien viereinen Taipower Building, NTU Sports Centerin valkoinen katto, Taipei Arena, Miramar Ferris Wheel, Nangang Technology Park ja Elephant Mountain.

Ällistyttävän upeaksi näkymä muuttui kuitenkin auringon alkaessa lähestyä horisonttia. Yhtäkkiä pilvipeiton reuna tuli näkyviin ja viimeiset auringon säteet valaisivat Taipeita erittäin taiteellisesti.

Näkymä luoteeseen. Alussa näkymä oli jopa aavemainen, mutta väistyvä pilvipeite teki siitä taiteellisen. Kaupunki vain jatkuu ja jatkuu... Vasemman 

Näkymä itään. Laskevan auringon valaisemat rakennukset näyttivät ällistyttävän upeilta. (Huom Taipei 101:n varjo!)

Lopulta päädyin olemaan ylhäällä kolme tuntia. Koko rahan edestä siis! Oli myös uskomatonta todeta, että vaikka Taipei 101:n viisi ensimmäistä kerrosta koostuvat yhdestä maailman kalleimmista ostoskeskuksesta, saa rakennuksen alta normaalia ravintolaruokaa muutamalla eurolla (tai Michelin-ravintolasta parilla kympillä).

Tenttien lomassa viimeisten viikkojen ohjelmaan kuului myös monia illallisia ja illanistujaisia loistavassa seurassa. Viimeisiin vierailukohteisiin lukeutuivat muiden muassa Taipein satamana toimiva Keelungin kaupunki, sekä historiallinen Pingxi-rautatielinja. Viimeisenä kohteena lähtöpäivän aamuna oli Elephant Mountain (ensimmäinen kuva). Sää ei ollut yhtä täydellinen kuin kuvassa, mutta vuorelle kapuaminen oli silti juurikin oikeanlainen jäähyväinen Taipeille ja muulle Taiwanille.

Taipei jäi taakse hieman kaksijakoisin mielin. Toisaalta oli mukava lähteä taas reissun päälle ja muutaman viikon päästä Suomeen, toisaalta kokonainen vuosikaan tuskin olisi ollut liikaa. Vielä jäi paljon nähtävää Taipeihinkin, puhumattakaan muusta Taiwanista tai Itä-Aasiasta. Aivotkin alkoivat pikkuhiljaa tottua kiinalaisiin merkkeihin, kun niistä aina muutaman sieltä täältä tunnisti.

Vasemmalla Keelungin satamakaupunkia, oikealla Pingxi-linjan varrella sijaitseva "Taiwanin Niagara".

Ainahan on hyvä jättää jotain seuraavaan kertaan, sillä totisesti toivon, ettei tämä jäänyt viimeiseksi Taiwanin visiitiksi.

Joulun aikaa Taiwanissa

7. tammikuuta 2015. Eilen kalenterini ilmoitti minulle loppiaisesta. Joku siis loppui, mutta mikä? Edellisestä sanailustani on taas ehtinyt vierähtää jo kolmisen viikkoa. Tähän väliin jäi käytännössä kokonaan aika, joka Suomessa tunnetaan joulun aikana.

Olen kerran aikaisemmin viettänyt joulua Pohjoismaiden ulkopuolella, mutta sekin oli syvän katolilaisessa Chilessä. Tämänkertainen kokemukseni talvipäivänseisauksen vietosta ei-kristityssä maassa poikkesi siis suuresti kaikesta aikaisemmasta. En yleensä ole kovin kummoinen jouluihminen, joten olin jopa tyytyväinen saadessani hyvän tekosyyn välttää kaikki jouluviikkojen hössötys ja kiireily.

Yllätyin kuitenkin siitä, että joulu loppujen lopuksi näkyi selkeästi myös täällä katukuvassa. 7-eleveneissä raikasivat joululaulut (välillä englanniksi, välillä kiinaksi), krääsäkaupat täyttyivät joulukoristeista ja yllätinpä eräänkin joulupukin suoristelemassa pukinpartaansa toimistotalon tuulikaapissa.

  

Jouluaatto. Pakko se oli uskoa, kun
opettajakin sen taululle kirjoitti.

  

Hieman epäluonnollinen ja erittäin
häiritsevästi vilkkuva joulukuusi
dormin aulassa.

Jotain tunnelmasta kuitenkin puuttui. Suomen joulussa pidän eniten siitä jouluaaton ja uudenvuoden välisestä hiljaiselosta, kun läpi päivän yövaatteissa loikoilu on kerrankin sallittua. Täällä siitä ei ollut tietoakaan. Päivät täyttyivät tavalliseen tapaan luennosta ja (lukukauden loppupuolella lähes joka kurssille tyypillisistä) projekteista. Jouluaaton aamuna sentään kiinan opettaja tarjosi paikallisia talviherkkuja ja puolet tunnista käytettiin kiina-aiheisen monopolimuunnelman parissa.

Sen sijaan joulun aikaan mahtui monta mahtavaa illanviettoa loistavassa seurassa, jotka eivät olisi Suomessa kovinkaan helposti onnistuneet niinä päivinä. Oli paikallisen vaihtarijärjestön jouluillallista, joulutunnelman virittelemistä suomalaisporukassa ja oikeaa taiwanilaista kotiruokaa (todella harvinaista) sekä lahjanvaihtoa talvipäivänseisausta juhlistaessa.

Kaiken kruunasi kuitenkin sitsit. Marraskuussa jo äänihuulia alkoi laulattaa ja vanha järjestöaktiivi halusi päästä järjestämään pitkästä aikaa kunnon pirskeitä. Niinpä päätimme suomalaisporukalla järjestää sitsit. Haasteita oli monta: mukana vain viisi järkkääjää, joista yksi ei ollut aiemmin sitsannut; kunnollisen sitsitilan ja keittiön pohtimiseen piti käyttää aikaa ja jostain piti vielä saada sitsaajatkin. Kaikki meni kuitenkin yllättävän helposti, yliopiston ja vaihtarijärjestön (nimeltään ISIS...) hallinnoima monitoimitila osoittautui täydelliseksi sitsipaikaksi ja sisälsi jopa pienen keittiön. Ruoat suunniteltiin huolella niin, että ne olisi mahdollista valmistaa tarjotuilla välineillä, eli riisikeittimillä, mikroilla ja grilliuuneilla.

Sitsien lauluvihko, jonka kannesta tarkkasilmäisimmät löytävät myös ruokalistan.

Budjettia oli yllättävän hankala arvioida, sillä vaikka hintataso yleisesti on Suomea selkeästi halvempi, ovat jotkut perustuotteet, kuten maito, yllättävän kalliita täällä. Päätimme rajoittaa osallistujamäärän 30 henkeen, jottei työmäärä kasvaisi liian suureksi. Osallistujia vaikutti aluksi tulevan nihkeänlaisesti, mutta kovan mainostuksen ja hypetyksen seurauksena halukkaita olisi lopulta ollut jopa selkeästi enemmän kuin pöytäpaikkoja.

Haasteitakin silti riitti. Saimme jännittää ISIS:n kanssa hoidettua tilavarausta sitsipäivän aamuun asti, jolloin olimme jo päättäneet mennä paikalle, olipa varausta tai ei. Kiireen välttämiseksi hoidimme kauppareissun ja aloitimme ruokien valmistuksen jo sitsejä edeltävänä päivänä. Porkkanalaatikot ja lihamurekkeet saatiin kyllä nopeasti kasaan, mutta loppuilta menikin odotellessa, sillä dormeilta löytyi ainoastaan yksi tarpeeksi suuri grilliuuni ruokien paistamiseen. Lopputuloksena kyseinen uuni oli täydellä teholla lähes 12 tuntia, aina aamuyön tunneille saakka.

Ennen sitsien alkua ilmassa oli pientä paniikkia liittyen mm. riisipuuron valmistumiseen, pöytien kattamiseen ja pääruoan lämpimänä pitämiseen. Loppujen lopuksi kaikki sujui kuitenkin erittäin hyvin. Ruokaa riitti jopa santsikierroksiin ja itseäni laulunjohtajana lämmitti, kun saksalaiset ja ranskalaiset uskaltautuivat toivomaan omia laulujaan lauluvihkon ulkopuolelta. Joissain lauluissa tosin sain olla lähes yksin äänessä...

Vaikka teemaa ei virallisesti ollutkaan, sitsien yleisilme oli jouluisahko.

Osoittautui, että suunnittelemamme 10 euron ruoka- ja juomabudjetti henkeä kohden oli selkeästi yliarvioitu. (Suomessa tyypillisesti 12 euroa.) Laskimme osallistumismaksua 7,5 euroon ja silti pelivaraa jäi niin paljon, että pää- ja jälkiruoan välissä emäntämme kävivät alakerran FamilyMartista noutamassa ainekset yllätysbooliin.

Sitsien jälkeen vuorossa olikin pian uusivuosi. Uudenvuodenaattoaamuna oli kuitenkin matkattava 100 kilometrin päähän laboratoriokierrokselle Taiwanin synktrotronille. Kierros oli mielenkiintoinen ja sisälsi mm. harvinaisen vierailun tyhjään synkrotronihalliin (uusi synkrotroni ja mittausasemat käynnistyvät tämän vuoden aikana).

Vanha ja uusi synktrotroni. Molemmat pyöreitä rakennuksia. Toinen täynnä mittalaitteita, toinen lähinnä rakennustyömaata.
Uusi synkrotroni tulee olemaan yksi Itä-Aasian kalleimmista koneista.

Uudenvuoden kohokohta oli Taipei 101 -pilvenpiirtäjän ilotulitukset, joiden takia kaupungin keskusta täyttyi miljoonista vierailijoista. Emme omalla porukallamme halunneet änkeä tungokseen, vaan tyydyimme ihailemaan tulituksia kauempaa. Koska omista kuvauksista ei tullut mitään, ohessa ammattilaisen näkemys.

Suosittelen koko näytön kuvaa ja Full HD -laatua.

Kiitoksia vuodesta 2014 (tai 103, kuten täällä päin sanotaan) ja toivotan kaikille seuraajille mahtavaaa jatkoa vuodelle 104! 

Loppiaisena viimeistään havahduin siihen, että Taiwanissa oleskeluni loppuu puolentoista viikon päästä. Vielä on paljon nähtävää (ja miljoona kurssityötä/tenttiä tehtävänä), joten enköhän saa aikaiseksi vielä ainakin yhden päivityksen tältä "bataattisaarelta".